Mahtavaa kun liikutte!



Mahtavaa seurata Ladyn kävijämääriä hymy huulilla, täytyy kehua teistä jokaista. MAHTAVAA NAISET, koska kuulumme vielä tiettyyn prosenttiin, jotka ylipäätänsä liikkuvat. Oli sinun liikuntasi sitten aktiivista tai ei niin aktiivista niin on tärkeä tiedostaa, että jokainen liikunta-aika on merkityksellinen hyvinvointisi kannalta. Arki liikuntaa unohtamatta! Nykyisin muistutetaan niistä 10min liikuntahetkistä sekä myös levon merkityksestä!

Ryhmäliikuntatunneilla on ollut nyt mukavasti teitä. Hämmentää varmasti alkuun meistä jokaista että sali on täynnä,mutta se tunnelma! Olen lisännyt pääsääntöisesti kaikkiin tunteihin 16 asiakaspaikkaa, lukuun ottamatta Zumbaa ja Spinningiä. Varmasti sopu tilaa antaa ja meidän ohjaajamme huomioivat tämän myös ohjatessa kyllä.

Seurailen aktiivisesti miten meidän tunnit täyttyvät, koska meille on tärkeää että pääsette tunneille! Tämän vuoksi saattaa tulla lyhyelläkin varoitusajalla EXTRAtunteja. Esimerkiksi tänään tiistaille lisäsimme kalenteriin EXTRAspinning tunnin, joka täyttyikin hetkessä! Yhteistyössä toivon myös teiltä, mikäli et pääse varaamallesi tunnille niin muista poistaa tuntivarauksesi hyvissä ajoin ennen tunnin alkua. Siten vapautunut paikka myös tavoittaa jonossa olevan hyvissä ajoin. Suosittelen aina siis jäämään jonotuslistalle, jos joku tunti on varattu täyteen. Tavoitteena on rakentaa monipuolinen ryhmäliikuntakalenteri ja kysynnän kasvaessa me tietysti lisäämme tunteja!

Suosittelen myös hyödyntämään meidän kuntosalimme lämmittelylaitteita. Esimerkiksi ennen lihaskuntotuntia voit mennä juoksumatolle/soutamaan 5-30min. Tällä hetkellä meillä pyörii Ladyn kuntosalilla joka toinen tiistai kuntosalikiertoharjoittelu. Varmasti tulemme lisäämään EXTRAtunteja myös kuntosalin puolelle. Helppoa ja turvallista liikkumista sekä pääset kiinni myös kuntosalitreeneihin! Meillä on myös ammattitaitoisia valmentajia, joihin voit olla yhteydessä. Suosittelen lämpimästi jokaiselle omaa kuntosaliohjelmaa arkeasi tukemaan.


Iloa viikkoosi! Heräsikö kysyttävää liittyen ryhmäliikuntaa tai Power Gym Ladyyn? Voit laittaa minulle sähköpostia heidi.virta@powergym.fi


Ystävällisin terveisin

Power Gym Henkilökunta/ Heidi